Monday, January 05, 2009

Se on ihan käyttäjästä kiinni - onko?

Minulta katosivat Tallennetut sähköpostit.

Olen aika huono tuhoamaan postejani ja niinpä otin käyttöön oman kansion niille posteille, jotka haluan löytää vaivattomasti. Esimerkiksi juttuihin liittyvät pohja-aineistot, kokouspäivämäärät, kutsut ja muu sellainen, jota ei heti kirjaa mukana kulkevaan allakkaan.

Selviteltyäni eri tahoilta, onko posteja mahdollista kaivaa esiin tietokoneen uumenista, ilmeni, että ne olivat lopullisesti päätyneet bittien taivaaseen.

Erikoista oli, että tuhansia kertoja tehty viestin poistaminen käynnisti prosessin, jonka tuloksena kokonainen kansio todellakin katosi lopullisesti.

Kun toisessa yhteydessä päivittelin tätä nuorelle osaajalle - äänestä päätellen noin 20-25 v. - sain näpsäkän vastauksen:

"Se on ihan käyttäjästä kiinni". Siis se mitä vahinkoja tapahtuu, ymmärsin.

Poistettujen/ Työkalut-valikon/ Asetusten/ lehdeltä Muut (!!!) löytyy säätö, jolla voidaan estää poistettujen poistaminen. Eikä sekään käy vain OK:ta painamalla, vaan on tiedettävä toinenkin asia.

Pelottava tulevaisuus

Meille, jotka pääsimme perehtymään tietotekniikan saloihin vasta noin nelikymppisinä ei koskaan ole karttunut sellaista osaamista, joka perustuisi asioiden ja mekanismien syvälliseen ymmärtämiseen.

Kuvittelen, että vaikka peruskoulussa ei tietotekniikkaa kai kummemmin opeteta, monet nuoret tietävät ohjelmistoista ja käyttöjärjestelmistä suunnattomasti enemmän kuin me, joiden oppiminen perustuu erilaisiin kursseihin ja ennen kaikkea yritykseen ja erehdykseen.

Nuoren osaajan kommentti herätti aika kammottavan ajatuksen.

Entä jos hänen tasoisensa osaajat määrittävät tulevaisuudessa, mitä kaikkea on osattava yhteydenpidossa esimerkiksi sosiaali- tai terveyspalveluiden tai verottajan tai Kelan kanssa? Näihin ihminen joutuu turvautumaan lähes hautaan saakka. Mitä tapahtuu, jos tietotekniset taidot eivät riitä tai ovat päässeet unohtumaan?

Edessä on silloin aivan uusi syrjäytymisen laji: tietotekninen syrjäytyminen. Kun vanheneva ihminen ei halua vieraita ihmisiä edes kotiinsa käymään, miten syvälle yksityisyyteen tunkeutukaan se, joka hoitaa toisen puolesta lomakkeet, hakemukset, veroilmoitukset, lääkärinlausunnot ja erilaiset hakemukset. Ikä aiheuttaa vääjäämättä älyllisten toimintojen heikkenemistä. Jo nyt on tehty vanheneville sopivia kännyköitä, mutta kun kukin vanhenee omalla tavallaan, eivät nekään kaikille toimi.

Jos huonosti käy, nokkelille huijareille koittavat parinkymmenen vuoden sisällä loistavat markkinat.

Labels: , , ,

0 Comments:

Post a Comment

<< Home