Thursday, November 06, 2008

Huonon maun juhla

Posti on viime päivinä tuonut ainakin kolmet joulukortit. Niitä lähetetään siinä toivossa, että vastaanottaja maksaisi vapaaehtoisen maksun korteista.

Korttikokoelma varmaan valitaan niin, että se miellyttäisi mahdollisimman monien makua. Ei liian hienoja eikä liian koristeellisia. Silleen keskivertosuomalaiselle sopivia.

Jos näistä valikoimista voi jotain päätellä, suomalaisten maku on aika kehittymätön.
Ja tämä on kauniisti sanottu.

Kun vuosia sitten aloin perehtyä mainosalaan, minulla kävi uskomaton onni.
Tutustuin heti aluksi yhteen alan huippugraafikoista, joka oli mitä vaatimattomin ja viisain ihminen. Hän ei valitettavasti ole enää keskuudessamme, mutta olen hänelle paljosta velkaa.

Tämä mies oli Asko Kekkonen ja hän työskenteli Alform Oy:ssä kun elettiin 1980-lukua.

Asko opetti minulle paljon visuaalisesta yksinkertaisuudesta. Hän oli myös niitä ihmisiä, jolla oli terve itsetunto ja joka tiesi oman osaamisensa arvon.

Askon lempikäsitteitä oli ”visuaalinen roska”. Ymmärsin, että se oli kaikkea sitä, mikä oli turhaa. Oli turhaa koreilua, turhaa tilan täyttöä ja ennen kaikkea huonoa makua.

Jo silloin ajattelin, miten hankalaa on elää ja katsella ympäröivää maailmaa Asko Kekkosen silmin. Sen voisi ehkä konkretisoida vertaamalla toisiinsa amerikkalaisen pokkarin riemunkirjavaa kantta ja suomalaisen graafikon suunnittelemaa pelkistettyä ja läpiajateltua kirjan kantta.

Tai joulukoristettua kauppakeskuksen käytävää ja italialaista varhaisrenessanssin aikaan rakennettua luostarin pihaa.

Kun ihmettelen keskivertosuomalaisen makua, ehkä toinen vertauskohta olisivat Kehä III:n varrella olevat huonekalukaupat. Ne kertovat siitä, miten suomalaiset sisustavat kotinsa. Eihän kauppias pane tarjolle sellaista, mikä ei käy kaupaksi.

Ja väitän silti, että suomalaisten maku on parantunut aika lailla 20-30 vuoden aikana.
Ihan siksi, että tarjolla on myös paljon kaunista.

Jos ihmisellä on sisäistä kauneuden ja esineiden suhteiden tajua, värisilmää ja materiaaliymmärrystä, se pääsee kukoistamaan kun saa ”ravintoa”.

Eikä saa unohtaa, että suomalaiset miehet ovat maailman sivu osanneet tehdä mittasuhteiltaan kauniita taloja ja naiset mitä tyylikkäimpiä käsitöitä ja vaatteita.

Kauankohan kestänee, ennen kuin joku uskaltaa lähettää oikeasti tyylikkäitää ja kauniita kortteja silläkin riskillä että joku sanoo: Onpas ne kuivan oloisia?

Labels: , , ,